| |
||
|---|---|---|
|
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HRM-hankkeessa otetaan käyttöön henkilöstöjohtamisen toiminnanohjausjärjestelmä. Hankkeeseen kuuluu myös keskitetty käytönhallinta. - Haluamme kehittää henkilöstöjohtamisen toimintaprosesseja, antaa esimiehille uusia työkaluja johtamisen tueksi, ja edistää asiakaslähtöisyyttä sujuvoittamalla asiointia. Tarjoamme henkilöstölle lisäksi itsepalvelutoimintoja HR-asioiden hoitamiseen. Myös identiteetinhallinnan käyttöönotto kuuluu HRM-hankkeeseen, kertoo hankepäällikkö Mirka Leppänen HUS Tieto- ja lääkintätekniikasta. Liikkeelle kolmella järjestelmällä Syksyllä 2008 aletaan priorisoida mitä muita järjestelmiä käyttöoikeuksien hallintaan seuraavaksi liitetään mukaan. Käyttöoikeudet valtava ruljanssi HUSissa on yli 21 000 työntekijää, iso vaihtuvuus, paljon lyhytaikaisia keikkatyöläisiä, äitiyslomia ja sijaisia, ja käyttöoikeuksien hoitaminen manuaalisesti on ollut valtava ruljanssi. - Tietoturvan näkökulmasta tilanne on hankala, ja esimiesten on ollut vaikea ottaa selvää mihin järjestelmiin kullakin työntekijällä on oikeudet. Käyttöoikeuksia ei myöskään aina muisteta poistaa silloin, kun työntekijä lähtee pois talosta. Näistä syistä haluamme automatisoida käyttäjätunnusten ja käyttöoikeuksien antamisen ja poiston. |
![]() |
Palapelin kokoamista Järjestelmätoimittajan ja asiakkaan olisi puhuttava ’samaa kieltä’. Yllättävänä haasteena voi tulla myös se suuri työmäärä, joka asiakkaalle aiheutuu muun muassa valmistelutöistä, joita järjestelmissä pitää tehdä ennen kuin ne voidaan liittää käytönhallintaan. Identiteetinhallinta on Leppäsen mukaan verrattavissa palapelin kokoamiseen. Koska IdM linkittyy kiinteästi henkilöstöpuolen prosesseihin, suunnitteluvaiheessa sekä jatkossa tuotantovaiheessa HR- ja IdM-ihmisten tulee toimia yhteistyössä. IdM käyttää uutta HRM-järjestelmää tietojen luotettuna lähteenä. Identiteetinhallinta on aluksi rajattu vain HUSin omaan henkilökuntaan. Jatkossa sitä laajennetaan koskemaan myös ulkoisia sidosryhmiä, kuten HUSin tiloissa työskenteleviä tutkijoita ja keikkafirmojen työntekijöitä. - Olemme nyt ottamassa käyttöön vasta aloitussetin. Edessä on pitkä projekti, johon kuuluu jatkossa useita järjestelmiä ja muun muassa kulunvalvonta. Suunnittelussa on pidettävä mielessä, ettei tee valintoja, jotka estävät tiettyjen asioiden toteuttamisen tulevaisuudessa. Viestinnällinen haaste Haastattelu on julkaistu Panorama Identiteetissä 2008. |

